Elämä armeijassa jatkui vaihtelevissa merkeissä. Jo ensimmäisenä loman jälkeisenä päivänä olen kirjoittanut päiväkirjaani, että ”tämä päivä oli kurja, oikein huippukurja, kuumetta?” Olosuhteet pyöräkorjaamolla olivat ankeat. Siellä oli kylmä, ja istuimme rautaisilla traktorin penkeillä, jotka olivat myös kylmät. Lisäksi väsytti koko ajan. Yövartioon joutuminen heti loman jälkeen pahensi vain tilannetta.
Korjaamolla oli sinänsä helppoa. Toisena työpäivänäni loman jälkeen olin siellä kahdestaan erään Roos -nimisen jääkärin kanssa. Meillä ei siis ollut ketään pomoa. Päiväkirjani kertoo seuraavaa: ”Lojuin vaan, ja välillä käytiin sodessa”. Kulutimme siis vain aikaa. Illalla komppaniassa yritin (sana ”yritin” on alleviivattu päiväkirjassani) edelleenkin nukkua väsymystäni pois.
Väsymys vaivasi usein. Kerran päivällä – olisiko ollut juuri edellä mainittu päivä - yritin nukkua salaa eräässä kahden seinän väliin jäävässä tilassa, jonne pääsi puikahtamaan korjaamotilasta. Patjana oli epämääräisiä pressuja. Paikka oli kylmä, eikä nukkumisesta tullut mitään.
Seuraava päivä, 18. joulukuuta, alkoi yllättävällä hälytysharjoituksella aamuyöllä. Minun tehtäväni oli kiertää läheisissä kerrostaloissa soittamassa ovikelloa ja herättämässä upseereita, mm. komppanian päällikkö, joka mahdollisesti tiesi harjoituksesta tai oli sen jopa järjestänyt – ellei harjoituksesta ollut päätetty jossakin ylemmällä taholla, jolloin se olisi yllätys upseereillekin.
Kun palasin komppaniaan, siellä odotti epämukava yllätys. Kaappini sisältö oli levitetty lattialle päiväpeiton päälle. Olin nimittäin annetun ohjeen mukaisesti antanut kaappini avaimen joillekin lähtiessäni ulos upseereita herättämään. Kaappien tyhjentäminen kuului harjoitukseen. Idea oli ilmeisesti se, että ”tositilanteessa” kaapit tyhjennettäisiin siirryttäisiin muualle, jolloin komppanian tiloihin tulisi muita ihmisiä. Minua harmitti, että olin tullut antaneeksi avaimeni. Eihän kaikkia käskyjä olisi tarvinnut ottaa aivan kirjaimellisesti.
Kuten edellä jo olen kertonut, Vekaranjärvellä ollessani en ollut käyttänyt juuri lainkaan iltalomiani, koska mihin sieltä korvesta olisi voinut lähteä lomalle. Helsingissä sen sijaan käytin hyväkseni kaikki tilaisuudet poistua alueelta. Ajelin kaupungilla ja kuuntelin kaseteilta Elviksen Acapulcoa ja Viva las Vegasia, ja mitä kaikkia kappaleita oli nauhoitettu. Mieleeni nousee vieläkin noita kappaleita kuunnellessani muistikuvia cruisailusta iltaisin Helsingin kaduilla talvella 1974-1975.
Yleisesti ottaen armeijapalvelukseni oli näihin aikoihin hyvin helppoa. Ainoastaan unen puute vaivasi. Torstai-iltapäivisin meillä kuitenkin oli jonkinlaista koulutusta kadettikoululla, ja tällöin emme menneet työpaikoillemme. Alussa koulutus oli tapahtunut sisätiloissa ja ollut mukavaa ja helppoa, mutta viikkojen kuluessa olimme siirtyneet ulkona tapahtuvaan harjoitteluun, eikä se enää ollutkaan kivaa. Muutamaa päivää ennen joulua olen kirjoittanut päiväkirjaani seuraavaa:
”Iltapäivällä inhottavaa TST:tä. Juostiin metsässä kuin hullut”.
Eihän tuollainen tietenkään ollut mitään siihen verrattuna, mitä armeijassa normaalisti koettiin. Mutta kun saa lojua päivät pitkät muuten, pieni ”liikuntakin” alkaa tuntua kovalta.
Perjantai, joulukuun 20. päivä, alkoi poikkeuksellisesti ”aamulenkillä”, mistä en ollut ollenkaan ilahtunut. Normaalistihan mitään tällaisia lenkkejä ei ollut, vaan saimme löntystellä aamupalalle omaa tahtiamme. Nyt joku ylemmällä taholla oli kuitenkin keksinyt, että tarvitsimme liikuntaa niin kuin sitä ei jo edellisenä päivänä olisi ollut tarpeeksi. Tai ehkä pomot olivat huomanneet harjoituksen aikana, että olemme huonokuntoista porukkaa.
Ruokatunnilla vietimme jonkinlaisen ”joulujuhlan” ruokalassa. Juhlan yksityiskodat eivät ole jääneet mieleeni, mutta muistan sen, että jouluruoka oli monipuolista ja hyvää kuten kadettikoulun ruuat yleensäkin.
Kadettikoulun esikuntakomppania söi samoja ruokia kuin kadetitkin, joten olimme etuoikeutettuja tavallisiin varusmiehiin nähden. Ruoka oli hyvää ravintolatasoa ja aivan eri sarjaa kuin Vekaranjärvellä ja muissa normaaleissa varuskunnissa tarjottu. Ruokailu oli muutenkin hienostuneempaa. Maito oli pöydissä tölkeissä eikä missään peltikannuissa, ja ruokailu tapahtui normaaleilta lautasilta ja juomalaseista – ei peltiastioista. Monesti tarjolla oli jopa useita ruokalajeja, jotkut jopa hieman eksoottisia, kuten ranskalainen juustokeitto. Kadetteja koulutettiin herrasmiehiksi ja kulinarismin tuntijoiksi, joten heidät totutettiin ylellisiin ruokiin. Ja me jääkärit saimme tätä samaa, vaikka meistä ei herroja koulutettukaan. Kadettien ruokasali oli samassa rakennuksessa, ja sama keittiö tarjosi ruuan niin heille kuin meillekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.