Vaikka palvelukseni oli enimmäkseen helppoa, olin silti armeijassa. Syyskuun 20. päivänä kirjoitin päiväkirjaani “alikessut hankalia” ja pari päivää myöhemmin “korpit oli hankalia”. Seuraavalla viikolla, syyskuun 23. päivänä kirjoitin päiväkirjaani, että “erittäin hankalaa” ja että kyseessä oli “sadistisin päivä koko sotaväenaikanani”. Sadismi oli käytännössä sitä, kun alikersantit simputtivat meitä kaikilla mahdollisilla tavoilla. Oli “vaatesulkeisia” ja mitä kaikkia kiusaa meille keksittiinkin. Joskus juoksimme kasarmin ympäri keskellä yötä patjoja kantaen.
Syyskuun edetessä tilanteeni alkoi muuttua toisella tavalla inhottavaksi. Olin tehnyt sen ratkaisevan virheen jo alokasaikana, että olin levitellyt rahojani ja paljastanut olevani varakkaan perheen poika. Sunnuntailomalla kotonani käyneet tupakaveriani olivat nähneet omin silmin, että meillä on saha ja kuorma-autoja ja laivoja. Myös käytössäni ollut alle vuoden vanha Saab 99 kertoi siitä, että emme olleet köyhä perhe.
Olin pahentanut tilannettani lainaamalla avokätisesti rahaa yhdelle jos toisellekin. Kenelläkään rahaa saaneella ei ilmeisesti ollut aikomustakaan maksaa velkaansa. Saatavia oli kertynyt jo satojen markkojen edestä - tätä kirjoittaessani summa vastaa satoja euroja. Syyskuun 14. päivänä kirjoitin päiväkirjaani, että 100 markkaa on viety. Joku varasti rahan, kun sai tilaisuuden. Kymmenen päivää myöhemmin syntymäpäivänäni kirjoitin päiväkirjaani, että “pari tyyppiä yritti saada minulta rahaa, eivät onnistuneet”. Tuolloin pystyin vielä pitämään puoliani, vaikka tyyppien otteet alkoivat jo lähennellä väkivaltaa.
Kiristämisyritys tapahtui komppanian polkupyöräkorjaamossa. Toinen kiristäjistä oli vanha polkupyörämekaanikko. Toinen oli vieläkin häntäkin pahempi tapaus. Kerrottiin, että tämä toinen kiristäjä oli ollut vankilassa taposta. Käytän hänestä tästä eteenpäin nimitystä linnakundi myöhemmin ilmi käyvistä syistä. Hänen kanssaan jouduin myöhemmin uudestaan ongelmiin. Molemmat kiristäjät olivat “vanhoja” jääkäreitä, joilla oli palvelusaikaa jäljellä enää pari viikkoa.
Raha-asioihini liittyvien “tapahtumien” ollessa meneillään sain tietää, että minut siirretään Helsinkiin. Vaikka kirjoitinkin tuolloin päiväkirjaani, että “joudun” Helsinkiin, kyse oli todellisuudessa Helsinkiin pääsemisestä. Tapahtuma oli onnenpotku. Se selvisi vähitellen ja viimeistään silloin kun olin Helsingissä.
