Simputusta

Varusmiesten simputus oli jo 1970-luvlla virallisesti kiellettyä, mutta sitä silti tapahtui. Tosin rajanveto sen välillä, mikä oli simputusta ja mikä koulutusta, on ehkä vaikeaa. Olipa kyseessä simputus tai ei, oli helppo huomata kuinka alikersantit jo etukäteen päättivät, että nyt alokkaita juoksutetaan tai muuten "höykkyytetään". Varma merkki oli esimerkiksi se, kun pihalle ruokailuun lähtemistä varten käskettiin järjestäytymään muutamia minuutteja tavallista aikaisemmin. Ylimääräinen aika takasi sen, että alikersantit voivat komentaa alokkaat juoksemaan takaisin kolmannessa kerroksessa oleviin tupiin sillä tekosyyllä, että järjestäytyminen ei ollut muka tapahtunut riittävän nopeasti. Alokkaat juoksivat edestakaisin portaissa, joskus useammankin kerran. Yhteen tällaiseen ulos juoksemiseen liittyi dramaattinen näytös, kun eräs alokkaista kaatui ovensuussa olevan rautaisen ritilän päälle ja jäi siihen makaamaan. Muut alokkaat hyppelivät hänen ylitseen aivan kuin siinä ei olisi ollut mitään erikoista. Ja kaatunutkin lopulta nousi, eikä hänelle ollut tapahtunut mitään sen kummempaa, vaikka hetken jo oli näyttänyt, että hän loukkaantui pahasti.

Vaikka edellä mainitsin alokkaat, kohtelu ei juurikaan muuttunut, vaikka alokkaista tuli jääkäreitä. Osassa tapauksista olikin ehkä jo jääkäreistä kyse. Ylimääräinen pihalle juoksuttaminen oli vain yksi "simputtamisen" muodoista. Myös erilaisia rättisulkeisia ja muita omituisuuksia harrastettiin. Kerran alokkaat jopa juoksivat myöhään illalla kasarmin ympäri vaatekasoja raahaten, koska jokin asia ei ollut alikersanttien mielestä mennyt niin kuin piti - tai sitten alikersantit vain halusivat pitää hauskaa onnettomien alokkaiden kustannuksella.

Tuo portaissa kaatunut alokas - josta itsestään tuli myöhemmin "hevosalikersantti", vaikka hän oli hevosista mitään tietämätön stadilainen - oli keskeisesti osallisena eräässä ruokailujupakassa, johon lopulta kulminoitui alikersanttien simputus. He menivät liian pitkälle ja saivat itsekin moitteita toiminnastaan.

Ruokailujupakka alkoi siitä, kun kaksi alokasta - toisen nimi oli Ryyppö, ja toinen oli tuo edellä mainittu portaissa kaatuja - söi liian kauan ruokalassa. Liian kauan tarkoitti pitempään kuin kaksi minuuttia. Vaikka ruokatunti oli enemmän kuin nimensä mittainen, varsinaiseen syömiseen ei todellakaan käytetty kuin pari minuuttia. Syy oli se, että alikersantit saivat mennä ruokalasta suoraan sotilaskotiin, ja he halusivat mennä sinne mahdollisimman nopeasti. He pääsivät sinne kuitenkin vasta, kun koko komppania oli yhdessä poistunut ruokalasta. Tästä syystä alokkaiden piti hotkia kuuma keittonsa tai muu ruokansa kauheata vauhtia peltilautasilta. Alokkaat marssivat takaisin kasarmille, joten heille oli pelkästään haittaa siitä, että ruoka piti hotkia hotkia.

Tilanne oli monien mielestä inhottava, mutta sille ei mahtanut mitään. Jossakin vaiheessa edellä mainitut kaksi alokasta alkoivat kuitenkin tahallaan hidastella ruokailussa. Heidän takiaan koko komppania joutui odottamaan - ja alikersantit pääsivät myöhemmin sotilaskotiin. Hidastelemisessa ei ollut kyse mistään kymmenien minuuttien vetkuttelusta vaan kahden minuutin venyttämisestä hieman enemmäksi. "Otetaanpas lisää", Göteborgista kotoisin oleva alokas Ryyppö sanoi rauhallisella äänellä ja lappoi keittoa lautaselleen. Hänen kaverinsa seurasi esimerkkiä. Alikersantit mulkoilivat vihaisesti, ja muut alokkaat katsoivat kauhuissaan ajatellen, että mitähän tästäkin vielä seuraa.

Ja seurasihan siitä. Alikersantit kostivat viivyttelyn ja alkoivat marssittaa alokkaita iltaruuan jälkeen ylimääräisiä lenkkejä pitkin kasarmille. He päästivät jonosta muutaman alokkaan silloin tällöin, niin että marssitettavien määrä väheni. Minä yritin välttää hankaluudet ja marssin niin hyvin kuin pystyin ja tämän takia pääsin yleensä suhteellisen aikaisin tupaan. Ei liene vaikea arvata, ketkä kaksi marssivat kaikkein kauimmin. Tätä ylimääräistä marssittamista jatkui useina päivinä. Lopulta tilanne meni niin pahaksi, että viimeiset ruokalasta palaavat marssivat läheisessä metsässä vielä illan jo hämärtäessä. Mutta kaikki loppuu aikanaan.

Tieto simputusmarssista kulkeutui kantahenkilökunnan tietoon, ja tästä seurasi se, että komppanian päällikkö piti komppanialle puhuttelun, jossa myös alikersantit saivat kuulla kunniansa. Hän määräsi, että ruokailuun pitää jättää riittävästi aikaa. Alikersantit siis joutuivat antamaan kiistassa periksi. Mutta jotta heidän esimiesarvovaltansa ei olisi liikaa kärsinyt, moitteita saivat myös alokkaat, joiden toiminnassa oli ilmennyt marssien aikana kurittomuutta.

Puhuttelun jälkeen ruokailemiseen käytettiin hieman enemmän aikaa, mutta ei kuitenkaan kovin paljon enemmän. Ilmapiiri ruokalassa oli tapahtuman jälkeen jonkin verran jännittynyt. Kaikille oli vielä hieman epäselvää, kuinka kauan oikein on lupa syödä.

Ruokakapinaan osallistunut alokas Ryyppö oli kotoisin Göteborgista. Hän tunsi suomalaisen Kulman Kundit bändin ja siinä mukana olleen Kicke Paanasen, joka oli entisiä kavereitani. Ryyppö suunnitteli muuttavansa Etelä-Afrikkaan, koska siellä oli tarjolla työtä sorvarina. Hän esitteli maahanmuuttoon liittyvää kyselykaavaketta, jossa mm. kysyttiin, "oletteko neekeri" ja "oletteko kommunisti". Kyllä -vastauksia ei kannattanut edes harkita, jos aikoi saada muuttoluvan.