Erityisen kovin kovat toimet eivät alkaneet vielä seuraavanakaan päivänä, sillä silloin järjestettiin lääkärintarkastus ja harjoiteltiin aseiden käsittelyä. Illalla alokkaat saivat kuitenkin yllättäen hieman "sotaa" muistuttavan kokemukseen, kun varuskunnasta kerättiin varusmiehiä metsäpaloa sammuttamaan. Nousimme työpuvut - samat, joita myöhemmin käytettiin metsässä taisteluharjoituksissa - yllämme ja kenttälapiot mukanamme traktorin lavalle, ja meidät kuljetettiin parinkymmenen kilometrin päässä olevalle metsäpalopaikalle. Se sijaitsi Mikkeli-Kouvola valtatien itäpuolella Savitaipaleen maastossa. Kun istuimme traktorin peräkärryn lavalla monen traktorin saattueessa, mieleeni tuli kuvitelma, että olisimme matkalla sotaan. Ajattelin, että tältäköhän se on tuntunut, kun sotilaat ovat matkanneet Karjalan rintamalle jatkosodan riehuessa. Tuolla hetkellä kesäkuussa 1974 Karjalan Kannaksen suurtaistelusta oli kulunut "vain" kolmekymmentä vuotta, joten puolustusvoimien korkeissa upseerin viroissa oli vielä sotaan osallistuneita veteraaneja. Ei kuitenkaan traktorin lavalla, jossa me istuimme.
Jos oli matka metsäpalopaikalle tuonut tuonut mieleen ajatuksia toisesta maailmansodasta, niin metsäpalopaikka niitä vasta toikin. Kaikkialla leijaili sankka savu, ja savun keskellä harhaili sotilasjoukkoja lapioineen. Siellä täällä kyti oransseja palopesäkkeitä turpeen seassa. Kaikkein näyttävintä oli se, kun matalalla yläpuolellamme savun keskellä kaarteli jyrisevä ilmavoimien DC3 -kone aivan kuin se olisi ollut jokin vanhan ajan pommikone. Paikalta olisi saanut filmattua melkein sotanäyttämöltä vaikuttavia otoksia.
Varsinainen metsäpalon sammutus jäi vähäiseksi. Peittelimme joitakin savuavia turvekasoja hiekalla. Mitään varsinaista aktiivista metsäpaloa liekkeineen emme edes nähneet, vaan kyseessä oli lähinnä jälkisammutus.
Tämä metsäpalon sammutuskeikka tapahtui siis neljäntenä varsinaisena palveluspäivänämme, joka oli tiistai. Kahdelle tupamme alokkaalle tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, sillä he olivat jostakin käsittämättömästä syystä joutuneet tällaiselle sammutusreissulle jo viikonloppuna - tekisi mieli sanoa, että ensimmäisenä iltana, mutta jotta en edes vahingossa liioittelisi, niin olkoon ajankohta lauantai-ilta tai viimeistään sunnuntai. He olivat tuossa vaiheessa hädin tuskin tottuneet ajatukseen, että he ovat armeijassa. Minkäänlaista peruskoulutusta heille ei ollut ehditty antaa, eivätkä he edes tunteneet sotilasarvoja. He joutuivat sammutusporukkaan lähinnä vahingossa ja osittain kai siksi, että varuskunnassa oli erityisen vähän "vanhoja" varusmiehiä juuri tuona viikonloppuna. Takaisin komppaniaan he tulivat joskus aamuyöstä savulle haisten ja kokemuksestaan jonkin verran hämmentyneinä.
Metsäpalon sammutus ei ollut ainoa "työkeikka", johon alokkaat joutuivat Pari päivää myöhemmin laskettiin kaapelia ojaan eräässä metsässä jonkin matkan päässä kasarmeilta. Raskaan ja likaisen kaapelin kiskominen ihmisvoimin pitkin märkiä ojia ei ollut kovin mukavaa - mutta eihän armeijaan tultukaan mukavan takia.
Armeijan rutiineihin tottui nopeasti. Alokkaiden päivät alkoivat siten, että kuuden aikaan aamulla soi sähkökello, ja joku alikersanteista huusi käytävässä kovalla äänellä, että "komppaniassa herätys". Ensimmäisinä aamuina moni heräsi vasta kellon soittoon ja huutoon, jonka jälkeen piti alkaa kovalla kiireellä valmistautua aamupesulle ja alkaa kasata sänkyä - tai punkkaa niin kuin sitä armeijassa kutsutaan. Kauhea hosuminen unenpöppörössä ei ollut mukavaa, joten vähitellen alettiin aivan itsestään ilman sen kummempia herätyksiä herätä jo muutamaa minuuttia ennen kuutta. Kun kello soi, oltiin jo jalkeilla, eikä aamupesulle menemisessä ollut enää niin kiirettä. Jos joku nukkui vielä minuuttia tai paria ennen kuutta, hänet saatettiin jopa tönäistä hereille kuin yhteisestä sopimuksesta. Oli hänenkin etunsa tulla herätetyksi vähän ennen aikojaan.
Itse aamupesu oli typerän tuntuista teatteria, jossa ei tuntunut olevan vähäisintäkään järkeä. Alokkaat seisoivat jonossa tuvissaan pyjamat päällä, lenkkarit jalassa ja pyyhe käsivarrella. Tupa kerrallaan he menivät käytävän läpi pesuhuoneeseen ja laskivat siellä raanoista vettä niin, että kuulosti siltä, että aamupesu on käynnissä. Yhdellä tuvalla oli aikaa aamupesuun vain hyvin lyhyt aika, ehkä noin minuutti. Meidän tupamme oli käytävän päässä, joten menimme ensimmäisten joukossa aamupesulle. Kaikkien tupien aamupesurituaali kesti yhteensä ehkä noin kymmenen minuuttia. Sen jälkeen oli puolisen tuntia ylimääräistä aikaa, jolloin ehti viimeistellä punkan petauksen, pukea päälleen ja käydä oikeasti aamupesulla. Virallinen aamupesulla käynti oli siis pelkkää tarkoituksetonta pelleilyä.
Ensimmäisen viikon aikana alokkaille luovutettiin polkupyörät ja opetettiin ensi alkeet aseiden käsittelyssä. Tuohon aikaan aseet olivat käytävillä olevissa telineissä, eikä niitä ollut mitenkään lukittu. Myös jonkinlainen kuntotesti järjestettiin. Kasarmin käytävällä harjoiteltiin tervehdyksiä kiertämällä kehässä esimiehen edestä ja vetämällä kättä lippaan tai tekemällä sisällä vaadittava tervehdysele. Koulutusta perusteltiin sillä, että alokkaiden piti osata tervehtiminen sekä tuntea sotilasarvot ennen kuin heitä voitiin päästää yksin kulkemaan varuskunta-alueella. Armeijan tervehdyskäytännöt ovat 1970-luvun jälkeen monilta osin muuttuneet.
Nykyisiä tupakkalakeja ei vielä ollut, joten komppaniassa sai tottua tupakansavuunArmeijakoulutukseen kuuluu, että alussa alokkailta viedään kaikki oikeudet. Kun niitä sitten vähitellen annetaan takaisin, ne tuntuvat suurilta lahjoilta ja etuoikeuksilta. Keskiviikkona muutama alokas sai nauttia "etuoikeudesta" käydä yksin sotilaskodissa. Minulle ja monille muille tämä etuoikeus sallittiin perjantaina eli tasan viikko armeijaan saapumisen jälkeen.
Viikonloppuna jouduin ensimmäisen kerran yöpäivystäjäksi. Tehtävään kuului lisäksi ruokatuntipäivystys seuraavana päivänä.
