Toinen viikko - ensimmäisen kerran iltalomalle

Toisen palvelusviikon alussa jatkui tarkempi tutustuminen aseisiin, ja alokkaat saivat ensimmäisen kerran ampua - tosin vasta harjoituspanoksilla. Sulkeisharjoituksia jatkettiin.

Tiistaina alkoi jo vähän kovempi meininki. Olimme ensiksi ampumaradalla näyttämässä tuloksia, kun joku toinen ryhmä ampui. Sen jälkeen juoksimme pururadalla. Päiväkirjaani olen kirjoittanut tuolta päivältä, että se oli kauheata rääkkäystä ja erittäin kelju päivä. Mutta tätä vartenhan armeijaan oli tultu.

Seuraavana päivänä menin lääkärin vastaanotolle. Syy ei ollut se, että olisin halunnut pinnata palveluksesta vaan se, että alaselässä tuntuva kipu, josta olin kärsinyt ajoittain jo puolentoista vuoden ajan, oli pahentunut. Käveleminen alkoi olla hankalaa puhumattakaan juoksemisesta. "Rääkkäys" oli ilmeisesti tehnyt tehtävänsä. Sain viisi vuorokautta VMTL:ää eli vapautta marssi-, taistelu- ja liikuntakoulutuksesta. Ymmärsin vapautuksen hieman väärin ja käsitin sen lähes samaksi kuin VP eli täydellinen vapautus palveluksesta. Onneksi kukaan ei huomannut kysyä asiaa, joten en joutunut ongelmiin. Samaan aikaan kun minä lojuin tuvassa, muiden alokkaiden "rääkkäys" jatkui.

Perjantaina, tasan kaksi viikkoa varuskuntaan tulostani, sain ensimmäisen kerran tilaisuuden poistua sieltä. Kävin nimittäin erään alikersantin kanssa Kouvolassa optikolla. Menimme sinne linja-autolla. Muut alokkaat olivat edelleen intensiivisen koulutuksen vaiheessa eli heillä oli oman kertomansa mukaan "kova päivä" samoin kuin oli ollut edellinen. Olin saanut VMTL:n juuri oikealla hetkellä. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka kauan optikko säilytti hyllyssään minulle määräämiään armeijan maksamia "budjettiluokan" silmälaseja, joita en käynyt koskaan hakemassa. Koska vain toisessa silmässäni oli jonkin verran likinäköisyyttä, tulin toimeen ilman silmälaseja. Näin aivan hyvin ampuakin, koska normaalinäköinen silmäni oli se, millä tähdätään.

Lauantaina pääsimme ensimmäisen kerran iltalomalle, joka 1970-luvulla oli vielä oikea loma eikä mitätön iltavapaa niin kuin nykyisin. Otin autoon muutamia alokaskavereita, ja ajoimme Kouvolaan. Matkalla niittasin vielä muutamaan puhelinpylvääseen samoja mainoksia, joita olin kiinnitellyt armeijaan tullessani.

Armeijan loma-asu

Sotilaille oli painotettu ennen lomalle lähtöä, miten pitää käyttäytyä. Samalla oli kerrottu, että on yksi paikka, johon sotilaat eivät saa iltalomallaan mennä. Se paikka on Kouvolan rautatieaseman ravintola. Jos sotilaspoliisi tapaa varusmiehiä sieltä, heidät viedään suoraan putkaan. Jostakin syystä tämä ohje oli jäänyt meiltä kuulematta, joten suunnistimme suoraan juuri tuohon kiellettyyn paikkaan. Ja tottahan ensimmäisen iltaloman kunniaksi piti alokkaiden juoda keskikaljaa. Katselin juomista sivusta, koska en yleensäkään juo keskikaljaa, enkä olisi juonut sitä senkään takia, että olin autolla liikkeellä. Eräs alokas, jonka nimen jätän kohteliaisuudesta mainitsematta (mistä tietää, kuka tätä blogia lukee) oli erityisen innokas kaljan juoja, ja häntä piti suorastaan houkutella pois baarista. Tämä kaukaa Itä-Suomen salomailta kotoisin oleva henkilö oli niitä miehiä, jotka ovat selvin päin hiljaisia ja arkoja ja kohteliaita, mutta joista muutama kalja tekee kuin toisen miehen - eikä tämä toinen mies ole tunnettu edellä mainituista ominaisuuksista. Kerrankin tämä samainen alokas tuli yöllä lomalta ja räyhäsi ja rähjäsi alikersanteille ja jopa päivystävälle upseerille ennen kuin hänet saatiin rauhoittumaan.

Onneksi armeijan järjestyspartio ei tarkastanut sinä iltana Rautatieasemaan ravintolaa, vaikka salaperäisesti virnuileva tarjoilija taisi sitä koko ajan odottaakin. Pääsimme palaamaan varuskuntaan omalla autolla eikä järjestyspartion vankikuljetuksessa.