Kolmas viikko - kidutusviikko

Kesäkuu oli enimmäkseen aurinkoinen ja helteinen, eikä armeijan harmaa palveluspuku ole ihanteellinen vaate tuollaisiin olosuhteisiin. Kovin suurta fyysistä rasitusta ei tarvittu, kun alokkaat jo hikosivat. Vaatteet eivät kuitenkaan olleet suurin ongelma vaan kengät, jotka 1970-luvulla olivat korkeavartiset nahkasaappaat . Alokkaille annetut saappaat eivät olleet uusia vaan epämääräisiä huonosti jalassa istuvia kengänromuja, joihin suutari oli jo vaihdellut pohjia ja kantalappuja useammankin kerran. Näitä kenkiä pitäessä alkoi tulla mieleen ajatus, olikohan sittenkään järkevää totutella kesäkuun ensimmäisillä viikoilla paljain jaloin kävelemiseen. Ehkä olisi ollut järkevämpää totutella saappailla kävelemiseen. Ja parin kolmen päivän marssimisten jälkeen varpaat alkoivat olla kammottavilla rakoilla - eli sellaisessa kunnossa, jossa ne eivät olleet siviilissä vielä kertaakaan olleet. Eikä tämä johtunut paljosta kävelemisestä ja marssimisesta vaan yksinomaan ala-arvoisista jalkineista, jotka lonksuivat jaloissa ja hiersivät ja hankasivat. Tästä ongelmasta kärsi suuri osa alokkaista. Ehkä kuuma sää vielä pahensi tilannetta.

Kengissä oli toinenkin ongelma. Niiden pohjat ja erityisesti kantalaput kuluivat nopeasti. Annettujen ohjeiden mukaan saappaat piti käydä vaihtamassa varusvarastolla, jos niiden kantalaput kuluvat. Kenkiä ei saanut kuluttaa niin paljon, että ne menisivät pilalle. Niinpä saappaita vietiin vaihdettavaksi tuon tuostakin, ja joka kerralla sai jännittää, ovatko vaihtosaappaat ehkä vieläkin huonommat jaloille kuin edelliset.

Matka kasarmilta ruokalaan ei ollut pitkä - eikä se ole kartankaan mukaan kuin alle puoli kilometriä. Silti jo tämän lyhyen matkan - vaikka sitä joskus vähän pidennettiin tekemällä ylimääräisiä lenkkejä - laahustaminen hankaavilla saappailla auringon paahtaessa tuntui rasittavalta. Eikä laahustamisessa ole kyse pelkästä kielikuvasta. Siitä saatiin todiste, kun vastaamme käveli tuntematon upseeri, joka kysyi joukkueemme kärjessä marssivalta ryhmänjohtajalta, että "mitäs ihmeen surumarssia tämä tällainen oikein on". Se jälkeen hän komensi koko porukan juoksemaan mäkeä ylös, jotta näkisi meidät edes vähän liikkumassa.

Alokkaiden intensiivisempi koulutus oli alkanut jo toisella viikolla, mutta olin onnistunut välttelemään sitä VMTL:n avulla. Seuraavan viikon alussa vapautus oli, joten minäkin jouduin mukaan rääkkiin.

Maanantain tapahtumista olen kirjoittanut päiväkirjaani seuraavaa:

"Keljua. Aamulla alkoi kidutus. Korhonen (ylik.) tarkasti tuvat. Seuraus -> kanniskeltiin sänkyvaatteita ja punkkia pitkiinsä ulkona, eräs jopa ryömien, muut juosten. Sitten aseharjoittelua. Huomasin omakohtaisesti, että ei kannata möhliä: 15 punnerrusta ym. Tylsää. Kelju päivä. Maastojuoksua + uintia. (Eka kerta tänä kesänä) Illalla sotkussa."

Seuraava päivä oli vähän helpompi. Olimme taas ampumaradalla tuloksia näyttämässä. Saamamme isorokkopistos teki olosta epämukavaa. Pistoksia annettiin aika monta, ja yksi niistä pistettiin rintaan. Itselleni pistokset eivät olleet ongelma, mutta joillekin oli. Eräs alokas jännitti piikkejä niin, että meni rokotustilanteessa aivan kauhusta sekaisin. Ja tuossa sekavuustilassa hän hoippui pistoksen jälkeen vahingossa uudestaan rokotettavien jonoon ja sai piikin toisen kerran. Sen jälkeen hän vasta sekaisin olikin. Tuskin pysyi enää jaloillaan. Muut eivät tienneet, pitäisikö nauraa vai olla huolissaan.

Seuraavana päivänä olen kirjoittanut päiväkirjaani, että "täällä alkaa olo hiljalleen tuntua sietämättömältä". Sinä päivänä oli sulkeisia sekä maastojuoksukilpailu. Aikani kahden ja puolen kilometrin lenkillä oli 11 minuuttia 24 sekuntia. Ei mitenkään erinomainen tulos, jos sen muuttaa Cooper-testin tulokseksi. Jos vauhtini ei olisi viimeisten 36 sekunnin aikana oleellisesti hiipunut, Cooperin tulos olisi ollut 2631,5 metriä.

Juoksua ja sulkeisia

Kolmannen viikon torstaina olen kirjoittanut päiväkirjaani, että päivä oli "tylsää riehumista ym. hullua yök", mikä kertonee, että kyseessä oli tavallinen päivä kolmannen viikon alokkaiden elämässä. Tuona päivänä järjestettiin myös lomakoe, jossa ratkaistiin, ketkä pääsevät ensimmäisessä lomaryhmässä viikonloppulomalle. Kokeessa tentattiin sotilaan perustaitoja, kuten sotilasarvojen tuntemista ja muuta tämän tyyppistä. En menestynyt tässä kokeessa, vaikka tein tunnollisesti muistiinpanoja vihkoon erilaisista opetettavista asioista. Ehkä en sittenkään ollut tarpeeksi motivoitunut, tai ehkä kokeeseen liittyi jotain muutakin.

Jos tehtäisiin sosiologinen tutkimus siitä miten armeijan lomakoe ennustaa tulevaa menestymistä elämässä, tulos olisi todennäköisesti se, että kokeessa parhaiten pärjänneet pärjäävät parhaiten myös myöhemmässä elämässään. Koe oli siis tärkeä testi, jossa alustavasti eroteltiin herrat narreista. Tämä väite tuntuu ehkä naurettavalta, mutta sille on perusteita.

Vuonna 2002 ilmestyneessä Ruotuväki-lehdessä on artikkeli, jossa esitellään laajaan aineistoon perustuvaa tutkimusta armeijassa annetun koulutuksen yhteydestä varusmiesten myöhempään menestymiseen työelämässä. Tutkimuksessa seurattiin vuosina 1955, 1960 ja 1965 syntyneitä varusmiehiä. Aineisto kerättiin yli sadantuhannen miehen tiedoista. Tutkimus osoitti seuraavaa:

"Menestys työelämässä näyttäisi tutkimuksen mukaan olevan voimakkaasti yhteydessä saatuun varusmieskoulutukseen. Tutkimuksessa todetaan, että alle 15 prosenttia miehistökoulutuksen saaneista kuului ylempiin toimihenkilöihin, kun vastaava osuus aliupseerikoulutuksen suorittaneista oli 33 prosenttia ja reserviupseerikoulutuksen saaneista lähes 70 prosenttia. Vastaava tulos saatiin vertailemalla työelämässä menestymistä palkkojen suuruudella. Sen sijaan eläköitymisessä yhteys varusmieskoulutukseen oli käänteinen. Korkeampi varusmieskoulutus ennusti vähäisempää ennenaikaista eläköitymistä."

Miten lomakoe liittyy tähän? Siten, että lomakokeessa hyvin menestyneet olivat todennäköisesti keskimääräistä motivoituneempia alokkaita, ja tästä samasta joukosta lähti todennäköisesti alokaskauden päätyttyä suurempi osa aliupseerikouluun kuin lomakokeessa huonommin menestyneiden ryhmästä.

Varusmiesten tyttökavereiden kannattaa pitää tämä mielessä. Jos intissä oleva poikakaveri ei pääse ensimmäisenä mahdollisena viikonloppuna lomalle, hän on todennäköisesti luuseri, jonka työuran ja tulojen varaan ei kannata tulevan vaimon paljon laskea. Esitän tämän puoliksi vitsinä, mutta todennäköisesti tässä on jotain perää.