"Sotilasvale"

Koulutustarkastusharjoittelun ollessa meneillään järjestettiin varuskunnassa uusien alokkaiden valatilaisuus. En hyväksynyt koko ajatusta valasta, joka oli mielestäni kristinuskon vastainen irvokas näytelmä, johon alokkaat pakotettiin osallistumaan. Katsoin, että "lupauksella", joka saadaan pakottamalla ja vankilalla uhkaamalla, ei ole todellista arvoa. Varmuuden vuoksi toimin niin, että vaikka olinkin paikalla valatilaisuudessa, en osallistunut itse valarituaaleihin ja valan ääneen lukemiseen vaan seisoin rivissä maahan katsoen, kun muut lukivat ääneen valatekstiä. Olin paikalla, koska en halunnut joutua valasta kieltäytymisestä putkaan - mutta mitään valaa en ole koskaan vannonut. Meille oppitunteja pitänyt sotilaspappi - itsekin varusmies - antoi ymmärtää, että valan vaihtoehto eli "juhlallinen lupaus" on mahdollinen vain joillekin kirkkoon kuulumattomille erityisryhmille. En tiennyt ketään, joka tuollaisen lupauksen olisi antanut.

Vala järjestettiin lauantaina, ja seuraavana päivänä eli sunnuntaina lähdin ns. ruokailuvapaalle, joka oli eräänlainen puolilta päivin alkava ja puoleen yöhön kestävä miniloma. Otin pari tupamme alokasta mukaani, ja ajoimme kotiini. Ehdimme olla perillä noin kuusi tuntia. Myöhemmin mietin, että oli ehkä virhe ottaa tupakavereita mukaan, sillä he näkivät kotiolosuhteeni ja tekivät niistä tietyt johtopäätökset - millä asia saattoi johtaa myöhemmin välillisesti negatiivisiin seurauksiin, vaikka edellä mainittujen henkilöiden kanssa minulla ei ollut mitään ongelmia. Annoin Silventoisen jopa ajoi jonkin matkaa käytössäni olleella Saab 99 -autolla. Hän kertoi, että hänen isällään oli samanlainen auto taksikäytössä. Kiinnitin huomioni siihen, että hän ajoi hyvin lähellä tien reunaa - tai ehkä se vain näytti siltä, kun istuin poikkeuksellisesti matkustajan paikalla.

Valapäivänä varuskunnassa oli ollut paljon siviilejä, mutta ei ketään minun sukulaisiani. Seuraavana torstaina isäni ja veljeni kuitenkin yhtäkkiä saapuivat minua tapaamaan. Istuimme jonkin aikaa sotilaskodissa. Isäni oletti vielä tuossa vaiheessa, että olisin armeijassa yksitoista kuukautta ja kotiutuisin vähintään alikersanttina tai ehkä ehkä jopa reservin upseerina. Hän sanoi, että alokasaikana joukko on vielä heterogeenistä, mutta sen jälkeen tapahtuu karsintaa - jossa karsinnassa hän oletti minun olevan niitä, joita ei karsita - tai miten päin asian nyt haluaa nähdä.

Palvelusajan pituus ei ollut ensimmäisinä alokasviikkoina kovin paljon mielessäni, mutta olin kuitenkin jo armeijaan tullessani pitänyt mahdollisena, että asepalveluni tulisi kestämään yksitoista kuukautta. Kun heinäkuu läheni loppuaan, tämän kysymyksen ratkaisun hetket alkoivat olla lähellä.